Zakynthos on Jooniansaarista kolmanneksi suurin Kefalonian ja Korfun jälkeen ja asukasluvultaan toiseksi suurin Korfun jälkeen. Saari nimettiin Fryygian kuningas Dardanuksen Zacynthus-nimisen pojan mukaan, ja sillä on rikas historia. Zakynthos on vuosien aikana kuulunut useisiin eri valtapiireihin. Saareen eniten vaikuttaneet valloittajat olivat venetsialaiset, jotka jättivät jälkensä sekä arkkitehtuuriin että kulttuuriin.

Zakynthoksella on todella upea kulttuuriperintö: sen musiikilla – paikallinen cantada on tunnettua, ja saaren ensimmäinen filharmoninen orkesteri perustettiin vuonna 1816 – runoudella ja teatterilla on tarunhohteinen menneisyys. Saarella kävijät voivat tutustua sen kulttuuriin Solomoksen ja kuuluisten zakynthoslaisten museossa sekä maamerkeillä, joita ovat esimerkiksi Agios Markoksen aukio ja Agios Dionysioksen kirkko. Zakynthos tunnetaan maailmanlaajuisesti tunnuskuvallisesta Navagio-lahden rannasta hylkyineen ja sen vaikuttavasta luonnonkauneudesta. Valekarettikilpikonnat (Caretta caretta) munivat vuosittain Laganaksen lahdella, joka on yksi Välimeren suurimmista. Laajempi alue on suojeltu osana Zakynthoksen kansallista meripuistoa, ja se kuuluu yhdessä saaren länsi- ja koillisrantojen kanssa Natura 2000 -verkostoon.

Gastronomia

Zakynthoksen keittiössä näkyvät venetsialaiset vaikutteet. Sen seurauksena monilla ruokalajeilla, kuten suurilla, punaisessa kastikkeessa tarjoiltavilla polpetes-lihapullilla on italialaiset nimet. Zakynthoksen perustuotteita ovat oliiviöljy, valkosipuli ja tomaatit. Siksi ei olekaan yllätys, että monien paikallisten ruokien, kuten kuuluisan sartsan (nautaa tai vasikkaa punaisessa valkosipulikastikkeessa), skordostoumpi-munien ja skordostoumpi-munakoison kera tarjoillaan melko tuhtia mutta herkullista paikallista kastiketta, joka valmistetaan tomaateista, oliiviöljystä ja valkosipulista. Yksi paikallisista herkuista on kani, jota valmistetaan eri tavoin, kuten täytettynä ja stifadona (patana). Makeiden herkkujen osalta paikallista nougatia, jossa on marenkia, sokeria, korianteria, manteleita ja pistaaseja, pidetään Kreikan parhaana.

Saarella tuotetaan myös juustoja, kuten ladotyria, lampaan- ja vuohenmaidosta valmistettua mausteista kuivaa juustoa. Zakynthoksella on pitkät viininvalmistusperinteet, ja se oli Venetsian hallinnon alaisena merkittävä viinintuottaja. Nykyisin paikallisia lajikkeita on useita, ja monet lajikkeet on arvioitu Kreikan parhaiden joukkoon. Vierailijoiden kannattaakin tutustua joihinkin paikallisiin viinitiloihin.

Matkustaminen

Zakynthos sijaitsee Joonianmerellä, ja sinne pääsee helposti lautalla Kyllinistä tai lentokoneella.