Kreikan alkutuotantosektorin haasteet ja näkymät

Serkos Haroutounian – kemian professori, ihmisten ja eläinten fysiologian ja ravitsemuksen laboratorio, Ateenan maatalousyliopisto 

Kreikkalaisen kulttuurin pitkän historian aikana alkutuotantosektori on aina ollut talouden ainoa laajamittainen tuotantosektori. Maatalous on ollut ajaton yhteinen nimittäjä, joka on yhdistänyt kaikki yhteiskunnat kaikilla muinaisen hellenismin alueilla, ja se on merkittävästi vaikuttanut Kreikan maatalousmaan tuotantorakenteeseen ja muokannut maaseutumaisemaa.

Tämä pitkäaikainen suhde on tallennettu lukuisiin teoksiin, alkaen Homeroksen eepoksista ja Hesiodoksen (700-luvulla eKr.) Työt ja päivät -teoksesta Aristoteleen (300-luvulla eKr., Eläinoppi, Taivaasta jne.) ja hänen oppilaansa Theofrastoksen teoksiin (300–200-luvuilla eKr., Kasveja koskevia syitä, Kasvioppi). Vähän myöhemmin, 200-luvulla jKr. Athenaios otti Deipnosofistai-teoksessaan käyttöön alkuperänimityksen ruokalajien ja maataloustuotteiden kuvaamisessa. Pitkä perinne jatkui Bysantin valtakunnan aikoina, jolloin ilmestyi 20 kirjaa sisältävä Geoponika-kokoelma 900-luvulla Konstantinos VII Porfyrogennitoksen aloitteesta.

Maatalouden joustavuus, mukautuvuus ja tehokkuus koko hellenismin kehityksen ajan on todistettu vuosisatojen kuluessa useita kertoja. Vaikka teollinen vallankumous vähensi alkutuotannon taloudellista merkitystä ja siirsi vaurautta teollisuuteen ja palveluihin, Kreikan alkutuotantosektori reagoi uusiin olosuhteisiin ja alkoi pian valmistaa uusia merkittäviä tuotteita, kuten rusinoita ja puuvillaa. Samaan aikaan alalla otettiin käyttöön ja kehitettiin uudesta maailmasta peräisin olevia viljelykasveja – erityisesti tupakkaa, joka kehittyi Kreikan maaperässä ja perinteisten viljely- ja jalostuskäytäntöjen kautta itämaiseksi tupakaksi. Kreikassa uudesta maailmasta peräisin olevia vihanneksia ja hedelmiä parannettiin nopeasti perinteisten viljelykäytäntöjen avulla, muunneltiin paikallisiksi lajikkeiksi ja sisällytettiin päivittäiseen ruokavalioon siinä määrin, että niitä pidetään nykyisin Välimeren ruokavalion tunnusomaisina ainesosina (esim. tomaatti ja peruna). Osa niistä on saanut maantieteellisen alkuperän sertifioinnin (suojatun alkuperänimityksen tai suojatun maantieteellisen merkinnän), kuten Santorinin kirsikkatomaatti ja Naxoksen ja Nevrokopin perunat.

Nykyään, kaksi vuosisataa Kreikan nykyaikaisen valtion muodostumisen jälkeen, maatalous on edelleen yksi talouden ja perinteen pääpilareista – muodostaen ajattoman sukupolvien välisen sillan. Alkutuotantosektorin ja siihen liittyvän jalostuksen osuus maan bruttokansantuotteesta on 6,6 prosenttia, kun EU:n keskiarvo on 3,5 prosenttia. Maatalouden merkitystä taloudessa korostaa myös se, että ennen vuotta 2010 sen osuus BKT:stä oli 4,9 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kriisivuosina maatalouden osuus Kreikan bruttokansantuotteesta kasvoi 35 prosenttia ja jopa kasvoi hieman absoluuttisesti BKT:n merkittävän laskun aikana. Tämä on osoitus sektorin kestävästä vaikutuksesta. Maatalouden osuus työllisyydestä on vielä suurempi, sillä alkutuotannossa työskentelee 465 000 ihmistä. Kun tähän lisätään noin 120 000 maatalouselintarvikkeiden jalostustyöntekijää, kokonaismäärä ylittää 15 prosenttia maan työvoimasta, kun EU:n keskiarvo on 6,6 prosenttia.

Maatalouden osuuden säilyttäminen tai kasvattaminen Kreikan taloudessa edellyttää kuitenkin huomattavia ponnisteluja alan nykyaikaistamiseksi. Nykyaikaistaminen on toteutettava yhdistämällä käytäntöjä, joihin sisältyy nykyaikaisia menetelmiä, innovaatioita ja digitaaliteknologiaa, sekä toimia, joilla hyödynnetään tiettyjä perinteisiä etuja, kuten runsasta biologista monimuotoisuutta, perinteitä ja tuotteiden ainutlaatuisuutta. Näiden käytäntöjen on oltava yhdenmukaisia yhteisen maatalouspolitiikan tuottavuuden lisäämistä, kestävää kehitystä sekä ympäristöystävällisten viljely- ja tuotantotekniikoiden käyttöönottoa koskevien ehtojen ja vaatimusten kanssa.

Tämän vuoksi on ratkaisevan tärkeää dokumentoida nykytilanne järkevästi suhteessa Kreikan maatalouden haasteisiin, kroonisiin ongelmiin ja heikkouksiin sekä mahdollisiin etuihin. Tässä dokumentaatiossa tunnistettiin seuraavat keskeiset ongelmat:

1. Viljelymaan pirstoutuminen: Maatiloista 77,3 prosenttia on alle 5 hehtaarin kokoisia, ja maatalousmaasta vain 36 prosenttia kuuluu ammattimaisille viljelijöille. Loput kuuluvat sekaryhmälle, johon kuuluvat eläkeläiset, ammattilaiset, sisäiset ja ulkoiset maahanmuuttajat, valtio ja kirkko.
2. Maatalousväestön ikääntyminen: Maataloustoimintaa harjoittavista henkilöistä 61 prosenttia on yli 55-vuotiaita. Alan sukupolvenvaihdoksen puute johtuu pääasiassa maanviljelijöiden yhteiskunnallisen aseman ja arvostuksen heikkenemisestä.
3. Maataloustyön luonteen muutos: Nykyaikaisen maatalouden luonne on siirtynyt perhelähtöisestä yrityslähtöiseksi. Viljelijä-yrittäjä-roolin vaatimusten täyttämiseksi viljelijöillä on oltava asianmukainen koulutus ja kokemusta kaupasta ja markkinoinnista tuotteidensa myynnin edistämiseksi. Lisäksi modernille alkutuotantosektorille työllistyminen edellyttää erikoisosaamista uusista teknologisista laitteista. Suurin osa maataloustyöntekijöistä on kokemattomia, ja valtaosalla ei ole koulutustaustaa, jota tarvitaan tämän uuden tietämyksen ja teknologian omaksumiseen. Merkittävä este on siis maatalouskoulutuksen saaneiden työntekijöiden hyvin pieni osuus – vain 6,8 prosenttia on saanut täyden maatalouskoulutuksen verrattuna EU:n keskiarvoon, 24,2 prosenttia.
4. Maatalouden biologinen monimuotoisuus: Suurinta osaa Kreikan runsaasta biologisesta monimuotoisuudesta ei ole vielä rekisteröity kansalliseen viljeltyjen lajien luetteloon, joten sitä ei voida hyödyntää. Kreikan maatalous perustuu tällä hetkellä voimakkaasti tuontisiemenistä kasvatettujen lajien käyttöön.
5. Ilmastonmuutos: Ilmastonmuutos aiheuttaa odottamattomia, voimakkaita ja lyhytaikaisia paikallisia sääilmiöitä, joilla on erityisen tuhoisia vaikutuksia maataloustoimintaan. Kreikka kuuluu alueisiin, joiden odotetaan kärsivän merkittävästi ilmastonmuutoksesta mm. lämpötilan nousun ja sateiden vähenemisen vuoksi, joten asianmukaisia toimenpiteitä on tarpeen toteuttaa nopeasti.

Muita haasteita ovat muun muassa seuraavat:

• suuri riippuvuus tuista, joiden osuus maatalouden keskituloista on 54 %;
• uusien teknologioiden rajoitettu käyttöönotto;
• maatalouskonekannan ikääntyminen.

Nykytilanteen dokumentoinnin lisäksi uusien kehityskäytäntöjen suunnitteluun kestävän ja pitkän aikavälin näkökulman muodostamiseksi – nykyaikaisten käytäntöjen, innovaatioiden ja digitaalisten valmiuksien sisällyttämistä koskevien käytäntöjen lisäksi – olisi sisällyttävä myös toimia, joilla

• hyödynnetään tiettyjä perinteisiä etuja, kuten runsasta biologista monimuotoisuutta, pitkäaikaista perinnettä ja tuotteiden ainutlaatuisuutta,
• pyritään säilyttämään ympäristö ja
• tunnustetaan maatalous toiminnaksi, jolla on vahvat sosiaaliset juuret, jotka erottavat sen muista talouden aloista.

On myös tärkeää hyväksyä mahdollisuus, että Kreikan maatalouden tulevaisuus on nyt sidoksissa yhteiseen maatalouspolitiikkaan, joka on myös kehitetty mukautumaan nykyaikaisiin haasteisiin ja vastaamaan nykyaikaisen yhteiskunnan alkutuotantosektorin vaatimuksiin.Siksi Kreikan maatalouden tulevaisuuden näkymiä on nyt muokattava yhteisen maatalouspolitiikan määritelmien yhdistelmäksi, jossa yhdistyvät Kreikan maatalouden ainutlaatuiset ominaisuudet ja Kreikan maataloussektorin juurtuneet perinteiset käytännöt ja näkemykset.

Näiden perustelujen mukaisesti olisi toteutettava seuraavanlaisia toimia:

1. Uusien yhteistyörakenteiden luominen: Tämä auttaa poistamaan pitkäaikaisia heikkouksia, jotka liittyvät
   • maatilojen pirstoutumiseen, kannustamalla yhteistyöhön erilaisten omistajaryhmien välillä. Tavoitteena on saavuttaa mittakaavaetuja tuotantopanoksissa, tuotantovälineissä jne. sekä edistää ja vahvistaa ”sopimusviljelyinstituutiota”,
   • lisätä tuotantomääriä, jotta tuotettujen tuotteiden hallinnointia, sertifiointia, myynninedistämistä ja markkinointia voidaan parantaa, ja helpottaa halvempien ja joustavampien rahoitusvälineiden saatavuutta.
2. Maanviljelijöiden sosiaalisen roolin parantaminen ja sukupolvenvaihdos: Maatalousväestön nuorentaminen edellyttää, että maataloudesta tehdään nuorille houkuttelevampaa. Indikaattorin parantamiseksi on toteutettava käytäntöjä, joilla vahvistetaan viljelijän yhteiskunnallista roolia, lisätään odotettuja tuloja ja vahvistetaan viljelijäyrittäjän roolia.
3. Alkutuotantosektorille tulevien koulutus ja harjoittelu: Integrointi nykyaikaiseen alkutuotantosektoriin edellyttää, että aktiiviset viljelijät pystyvät hyödyntämään uutta teknologista kehitystä ja tietämystä, jotka auttavat heitä menestymään viljelijäyrittäjinä. Tätä varten koulutusohjelmia on tarkistettava siten, että ne kattavat nykyaikaiset maataloustuotannon keinot, kuten luonnonvarojen tehokkaampaan käyttöön tähtäävän täsmäviljelyn, ympäristöystävällisten kestävien käytäntöjen soveltamisen maatiloilla ympäristösertifikaattien avulla sekä kasvinsuojeluaineiden järkevän käytön. Jotta tällainen koulutus onnistuisi, sen on tapahduttava suurelta osin kentällä.

Maataloustyöntekijöille olisi luotava erityisohjelmia sen mukaan, millä tuotantosektorilla he työskentelevät. Maatalouden neuvontajärjestelmän onnistuminen puolestaan edellyttää, että neuvonantajille tiedotetaan jatkuvasti uusista EU:n direktiiveistä ja asetuksista, teknologisista innovaatioista, maatilojen rahoitusta koskevista taloudellisista tiedoista sekä maataloustuotteiden markkinakysynnästä, kaupallisista näkymistä ja markkinointiprosesseista.

4. Maatalouden biologisen monimuotoisuuden kirjaaminen ja hyödyntäminen sekä kotoperäisen lisäysaineiston luominen: Kansallisten ja eurooppalaisten viljeltyjen lajien luettelon lajikkeiden tunnistamis-, kuvaus- ja rekisteröintiprosessi on lähtökohta varmennetun lisäysaineiston tuottamiselle, arvokkaiden geenivarojen menetyksen estämiselle ja maan suojelemiselle muualta tulevien kasvien taudinaiheuttajia vastaan. Kotimaisen kasviaineiston parantaminen on merkittävä kehityshaaste, sillä se tarjoaa Kreikan maataloudelle kestävämpää lisäysaineistoa, joka parantaa tuottavuutta ja mukautuu paremmin maan maaperä- ja ilmasto-olosuhteisiin, vähentää riippuvuutta tuontiaineistosta ja säästää sen tuontiin tarvittavaa valuuttaa.
5. Paljon lisäarvoa tuottavien tuotteiden tuotanto, sertifiointi ja markkinointi: Kreikan maatalouden luontaiset piirteet (vaihtelevat maaperä- ja ilmasto-olosuhteet, runsas biologinen monimuotoisuus ja rajallinen maa-alue) yhdessä sen pitkän historian, ainutlaatuisen perinteen ja kreikkalaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden huomattavan erityisluonteen kanssa osoittavat selvästi, että ainoa tie eteenpäin on siirtyminen kohti laatua ja innovointia. Tavoitteena on tuottaa ja markkinoida korkealaatuisia tuotteita ja elintarvikkeita, jotka on sertifioitu asianmukaisilla eurooppalaisilla laatumerkinnöillä ja maantieteellisillä merkinnöillä (suojattu alkuperänimitys, suojattu maantieteellinen merkintä ja aito perinteinen tuote). Näin annetaan perinteisille tuotteille laajaa tunnustusta ja muutetaan ne maataloustuotteista liike-elämän tuotteiksi. Kansallisia laatumerkintöjä olisi myös kehitettävä ja laajennettava standardeilla, jotka heijastavat nykyaikaisia kuluttajatrendejä sellaisten turvallisten ja terveellisten elintarvikkeiden ja tuotantoprosessien osalta, joissa ei käytetä torjunta-aineita, hormoneja, antibiootteja tai muuntogeenisiä organismeja. Lisäksi on kiireellisesti hyödynnettävä perinteisiä kansallisia etuja, kuten Natura 2000 -verkostoon kuuluvia alueita (21 prosenttia Kreikan alueesta), joita olisi käytettävä luonnonmukaisten ja laadukkaiden tuotteiden tuotantoon. Samoin olisi hyödynnettävä perinteisiä viljelykäytäntöjä – kuten laajamittaista karjankasvatusta – nykyaikaisten kuluttajien suosimien paljon lisäarvoa tuottavien tuotteiden tuottamiseksi.
6. Ilmastokriisi: Tärkeimmissä ilmastonmuutosta koskevissa toimintalinjoissa on keskityttävä seuraaviin toimiin:
   • ilmiön lieventäminen vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä, optimoimalla tuotantopanosketju, käyttämällä vaihtoehtoisia energialähteitä ja korvaamalla/parantamalla maatalouskoneita;
   • varhaisten varoitusjärjestelmien käyttöönotto, rakenneuudistustoimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen, kieltovyöhykkeiden tai elinkelpoisten viljelyvyöhykkeiden luominen (kasvi-, lajike- ja maaperä-/ilmasto-olosuhteiden perusteella) ja uusien ilmasto-olosuhteisiin soveltuvien viljelykasvien käyttöönotto.
7. Hiilijalanjälki: Maatilojen hiilitaseen laskemisen pääasiassa monivuotisten puukasvien avulla ja sen jälkeen hiilidioksidioikeuksien myymisen vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla odotetaan tuottavan viljelijöille merkittäviä lisätuloja. Samalla se kannustaa ylläpitämään tai laajentamaan tiloja ja viljelmiä.
8. Kiertotalouden periaatteiden omaksuminen: Maatalousteollisuuden prosessien sivutuotteita tuotetaan tietyissä paikoissa ja tiettyinä vuodenaikoina, suuria määriä ja pitkään säilyvällä koostumuksella, jossa on runsaasti luonnonyhdisteitä. Ne ovat siis tärkeä raaka-aine elintarvikkeiden, rehujen, kemiallisten tuotteiden, materiaalien ja biopolttoaineiden tuotantoon käytettävien biojalostamojen kehittämisessä ympäristöystävällisten prosessien avulla. Lisäksi nämä maatalouden ja teollisuuden sivutuotteet sisältävät sekundaarisia aineenvaihduntatuotteita – erittäin bioaktiivisia yhdisteitä, joilla on huomattavia antioksidanttisia, mikrobeilta, syövältä ja sydäntaudeilta suojaavia ominaisuuksia ja suuri lisäarvo. Niiden uuttaminen puhtaina yhdisteinä tai uutteina on erittäin kannattava prosessi ja perusta luonnonlääkkeiden, itsehoitolääkkeiden, kosmeettisten valmisteiden, ravintolisien, elintarvikelisäaineiden jne. tuottamiselle.
9. Uusien taloudellisten työkalujen luominen: Tavoitteena on maatalousyritysten järkevämpi rahoittaminen tarjoamalla ammattimaisille viljelijöille uusien rahoitusvälineiden avulla takauksilla varmistettuja lainoja. Näin uusien viljelijöiden tulemista alalle voidaan tukea antamalla heille mahdollisuus ostaa maatalousmaata ja maatalousvälineitä. On myös tärkeää kehittää ja laajentaa nk. sopimusviljelyn rahoitusvälinettä uuden yhteisen maatalouspolitiikan vaatimusten täyttämiseksi esimerkiksi täsmäviljelyn alalla.
10. Maatalouden digitalisointi: Yksittäisiin käytäntöihin sisältyvien digiteknologiasovellusten lisäksi on tarpeen luoda kattava tietojärjestelmä, joka tarjoaa viljelijöille reaaliaikaisia, arvioituja ja kestäviä ratkaisuja erilaisiin ennakoimattomiin ongelmiin, joita viljelyn aikana voi ilmetä. Tämä yksilöllisenä palvelualustana toimiva digitaalinen järjestelmä voisi vaikuttaa ratkaisevasti hehtaarikohtaisen tuoton maksimointiin, toimintojen ympäristö- ja taloudellisten kustannusten vähentämiseen, maataloustuotteiden turvallisuuden ja laadun varmistamiseen sekä aggressiivisten markkinointi- ja myynninedistämisstrategioiden tukemiseen.
11. Yhteys turismiin: Maatalouden monivaikutteisuutta on korostettava yhdessä maan matkailuelinkeinon houkuttelevuuden ja 32 miljoonan vierailijan kanssa. Tämä yhteys voi toimia kahdella tasolla: Ensimmäinen liittyy maatalousmaisemaan ja sen merkittävään rooliin matkailutuotteen muotoilussa. Toinen koskee maataloustuotteiden sisällyttämistä paikalliseen perinteiseen ruokakulttuuriin korostamalla niiden historiaa, erityispiirteitä ja terveyshyötyjä. Tämä luo maiseman, elintarvikkeiden ja gastronomian välille vahvan yhteyden, jota mainostetaan vierailijoille ja jonka avulla vierailijat muutetaan asiakkaiksi. Strategian onnistumisen edellytyksenä on a) näiden tuotteiden laatusertifikaattimerkintöjen kehittäminen ja b) verkkokauppojen luominen, jotta kävijät voivat ostaa näitä tuotteita myös kotimaahansa palaamisen jälkeen.

Edellä mainituilla tavoilla pyritään esittelemään tietoja alkutuotantosektorista ja sen roolista maan toistuvien talouskriisien aikana, ja ne toimivat vakaana perustana vaikeuksien voittamiselle ja seuraavaan kehityssykliin siirtymiselle. Historia viittaa siihen, että Kreikan modernilla maataloudella on samanlainen rooli osana laajempia taloudellisia ponnisteluja teknologiseen vallankumoukseen reagoimisessa ja digitaaliseen aikakauteen siirtymisessä. Aiemmista onnistumisista ja epäonnistumisista oppineen alkutuotantosektorin on nyt hyödynnettävä vuosisatojen aikana saatuja suhteellisia etuja ja katsottava optimistisesti tulevaisuuteen yhteisen maatalouspolitiikan ja elpymisrahaston tuella.

Tässä artikkelissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä eivätkä edusta Kreikan maaseudun kehitys- ja elintarvikeministeriön näkökulmia tai mielipiteitä.