Valkosipuli

Soultana-Maria Valamoti

Valkosipulia on käytetty Välimeren alueella ja sen ympäristössä antiikin ajoista lähtien. Suoranaiset arkeologiset löydökset, kuten valkosipulin kynnet tai kannat, ovat kuitenkin melko harvinaisia, sillä niiden säilyminen ajan kuluessa on melko epätodennäköistä. Vaikka valkosipulin jäännöksien löytäminen ja tunnistaminen on ollut vaikeaa, niitä on kuitenkin löydetty esihistoriallisten kausien ja erityisesti pronssikauden alueiden kaivauksissa. Nemean lähellä sijainneella esihistoriallisella asutusalueella Tsougkizassa tehdyt arkeologiset kaivaukset paljastivat 21 hiiltynyttä valkosipulinkynttä, jotka olivat peräisin noin vuodelta 1 500 eKr. eli myöhäiseltä pronssikaudelta. Santorinin Akrotirissa astiasta löydetyt kolme valkosipulinkynttä ovat peräisin hieman aikaisemmalta ajalta. Hiiltyneitä valkosipuleita on löydetty myös Thasoksessa sijaitsevista hautapaikoista, jotka ovat peräisin 300-luvulta eKr. Ne olivat todennäköisesti hautaan laskettu uhrilahja, sillä niiden uskottiin torjuvan vaaroja.

Kuva 1. Valkosipulin kanta ja kynsiä, markkinat Kalamatassa, elokuu 2025. Kuva: S.M. Valamoti.

Kielitieteellinen analyysi osoittaa, että valkosipuli tuli Kreikkaan idästä. Muinaiset kreikkalaiset valkosipulia tarkoittavat sanat, skordon ja yleisempi muoto skorodon, ovat pääosin identtisiä valkosipulin nykyisen kreikankielisen termin kanssa. Nämä kaksi sanaa esiintyvät historiallisissa teksteissä 400-luvulta eKr. lähtien. Samaan aikaan niiden kanssa käytettiin kuitenkin myös sanoja aglis ja gelgis, jotka tarkoittavat valkosipulin kantaa ja valkosipulinkynsiä. Näiden sanojen katsotaan olevan akkadilaista alkuperää, ja ne ovat jäänteitä muinaisen kreikan kielellisestä kerroksesta, jota ei ole vielä tunnistettu. Akkadi oli hallinnon ja kansainvälisten suhteiden lingua franca Lähi-idässä vuosina 1500–500 eKr., mikä tuo lisää uskottavuutta teorialle, jonka mukaan sanat aglis ja gelgis tulivat Kreikkaan ja laajemmalle Egeanmeren alueelle idästä. Arkeobotanisten tietojen perusteella voidaan olettaa, että valkosipuli tuotiin Kreikkaan ensimmäisen kerran viimeistään 2. vuosituhannella eKr. niiden kaupallisten ja yhteysverkostojen kautta, jotka yhdistivät Kreikan ja Egeanmeren alueen itäisen Välimeren, Vähä-Aasian ja Lähi-idän sivilisaatioihin pronssikaudella erityisesti mykeneläisellä kaudella.

Muinaisessa kreikkalaisessa kirjallisuudessa on runsaasti viittauksia valkosipuliin. Valkosipuliin viittaava sana esiintyy 400-luvulla eKr. Sofokleen tekstissä, ja myös Herodotos mainitsee sen usein. Viittauksia valkosipuliin löytyy myös teknisistä kirjoitelmista, jotka tarjoavat tietoja sen ominaisuuksista ja viljelystä. Tällaisia tekstejä ovat esimerkiksi Theofrastoksen Kasvioppi ja Kasveja koskevia syitä (300–200-luvuilla eKr.). Näiden viittauksien lisäksi valkosipuli oli muinaisten komedianäytelmien suosikki erityisesti Aristofaneen (400–300-luvuilla eKr.) teoksissa. Valkosipulin maininnat komediarunoissa osoittavat sen asemaa yleisenä ja pidettynä elintarvikkeena, joka oli myös alempien yhteiskunnallisten ryhmien saatavilla. Valkosipulilla on merkittävä asema myös muinaisissa lääketieteellisissä teksteissä, joissa sitä kuvataan usein joko ihanteellisena hoitokeinona tiettyihin sairauksiin tai haitallisena aineena muiden sairauksien hoidossa. Merkittäviä esimerkkejä ovat Hippokrateen teokset (400–300-luvuilla eKr.), Dioskurideen De materia medica (n. 40–90 jKr.) ja Galenoksen (100-luvulla jKr.) teokset.

Nykypäivänä valkosipulia viljellään edelleen kaikkialla Kreikassa, ja paikalliset maatalouselintarvikeyrittäjät tuottavat ja edistävät alueellisia lajikkeita, kuten vyssalaista tai traakialaista valkosipulia, Thessaliasta peräisin olevaa Platykampos-valkosipulia, Tripolista peräisin olevaa valkosipulia jne. Valkosipuli on myös näkyvästi esillä lukuisissa resepteissä, ja se on kaikkialla Kreikassa syötävän herkullisen skordalia-dipin pääraaka-aine.