Rusinat

Soultana-Maria Valamoti

Viinitarhat ovat aina olleet olennainen osa Välimeren maataloutta, ja niillä on ollut tärkeä rooli Kreikassa ja sen kulttuurissa esihistoriallisista ajoista lähtien. Kreikassa villinä kasvanutta viiniköynnöstä alettiin viljellä ja jalostaa nähtävästi yli 6 000 vuotta sitten. Kreikka on myös viinin jumala Dionysuksen kotimaa, ja hänelle omistetuista juhlista kehittyivät myöhemmin niin antiikin teatteri kuin myös symposium eli pidot. Viiniköynnöksen tuottamat rypäleet valmistettiin viiniksi, joka on keskeinen osa juhlia ja symposium-perinnettä, mutta viinin lisäksi muinaiset kreikkalaiset tekivät rypäleistä myös rusinoita. Erityisen ravitsemukselliset ja makeat rusinat olivat peruspilari antiikin Kreikan ruokavaliossa. Niiden pitkä säilyvyys oli elintärkeää, sillä nykyaikaan verrattuna antiikin säilömiskeinot olivat rajalliset.

Hesiodos (800–700-luvulla eKr.) ohjeistaa teoksessaan Työt ja päivät (609–614), miten rypäleet kuivataan eräänlaiseksi rusinaksi, jota käytettiin makean viinin tuottamiseen: Rypäleet tuli korjata nipuissa ja viedä takaisin tilallisen maatilalle, jossa ne jätettiin aurinkoon kymmeneksi päiväksi. Tämän jälkeen ne tuli jättää varjoon viideksi päiväksi. Kun viinirypäleet olivat kuivuneet yhteensä 15 päivää, kuudentena varjossaolopäivänä ne tuli siirtää saviastiaan ja puristaa niistä mehut. Toinen viittaus rusinoihin ja niiden käyttöön viininvalmistuksessa on Hippokrateen teoksessa Taudeista (500–400-luvulla eKr.).

Rusinoiden ja uskonnollisten rituaalien välinen yhteys käy ilmi Delosista löydetystä kaiverruksesta, jossa mainitaan, että rusinat olivat osa saaren Poseidon-jumalan kunniaksi järjestettyjen juhlien tarjoiluja. Eräs toinen kaiverrettu lähde nimeää tummat rusinat yhdeksi Kyyros Suurelle ja hänen hovilleen ja armeijalleen lähetetyistä elintarvikkeista. Verginan Akropolikselta on löydetty 200–100-vuosisadalta eKr. peräisin olevia hiiltyneitä rusinoita.

Kuten nykypäivänäkin, rusinoita arvostettiin antiikin aikoina niiden korkean ravitsemusarvon ja Välimeren lämpimän auringon suoman pitkän säilyvyyden vuoksi. Toki tuolloin niihin ei lisätty mitään modernissa elintarviketeollisuudessa käytössä olevia säilöntäaineita. Rusinat ovat todennäköisesti olleet herkkua antiikin makunystyröille, sillä rusinoiden, viikunoitten ja hunajan lisäksi tuohon aikaan oli olemassa vain hyvin vähän makeita ruokia ja ruoka-aineita, ja niitä arvostettiin niiden korkean kalori- ja ravintoarvon vuoksi – ja siksi, että niillä pystyi tyydyttämään makeahampaan kolotusta.