Kuivatut viikunat

Soultana-Maria Valamoti

Viikunat ovat mahdollisesti yksi varhaisimmista ihmisen viljelykäyttöön jalostamista hedelmäpuulajeista. Niiden makeat hedelmät houkuttelivat esihistoriallisia populaatioita aikana, jolloin makeus oli harvinaista. Kreikassa viikunoiden jäänteitä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa sekä neoliittikauden (7.–4. vuosituhannelta eKr.) että pronssikauden (4.–2. vuosituhannelta eKr.) asutuskeskuksista. Varhaisimmat kirjalliset asiakirjat kreikan kielellä ovat lineaari-B-kirjoitusta sisältävät kivitaulut, joiden avulla mykeneläiset pitivät kirjaa palatseihinsa saapuvista ja sieltä lähtevistä tuotteista. Ne osoittavat, että viikunoita pidettiin elintärkeänä ruoka-annoksena, joka annettiin palatseissa työskenteleville ihmisille. Ne olivat näyttävästi esillä myös yhteisillä aterioilla ja uskonnollisissa seremonioissa. Kreikan esihistoriallisissa maatalousyhteisöissä viikunoita pidettiin keskeisenä ravintoaineiden lähteenä, ja siellä viikunoita todennäköisesti kuivattiin ja varastoitiin, jotta voitiin varmistaa niiden saatavuus ympäri vuoden. On kuitenkin huomattava, että niihin aikoihin tuoreet viikunat pilaantuivat melko nopeasti, koska jäähdytyskeinoja oli vain rajallisesti.

Kuivattuihin viikunoihin viitataan muinaisissa kreikkalaisissa teksteissä nimellä ischas. Sofokleen (400–300-luvuilla eKr.) ja Aristofaneen (300–200-luvuilla eKr.) tekstit sisältävät kuvauksia kuivatuilla viikunoilla täytetyistä varastoista, mikä oli vaurauden merkki. Toisessa kohdassa kuivattuja viikunoita kuvattiin jopa hunajaa makeammiksi. Attika oli ilmeisesti tunnettu kuivatuista viikunoistaan. Tämä perustuu viittauksiin Athenaioksen (100–200-luvuilla jKr.) teoksessa Deipnosophistae, kun taas runoilija Hermippos (400-luvulla eKr.) kuvasi Rodoksen paikallisia kuivattuja viikunoita suurenmoisiksi ja erittäin nautinnollisiksi. Komediakirjailija Amphis (300-luvulla eKr.) viittaa erityisesti Kimoloksen saaren viikunoihin. Ferekrates (400-luvulla eKr.) mainitsee teksteissään sekä paahdetut viikunat että kuivatut mustat viikunat. Lääketieteellisissä teksteissä, kuten Hippokrateen aineistossa ja Dioskurideksen teoksissa, kuivatut viikunat luetellaan usein muiden lääkevalmisteiden ainesosien joukossa.

Myös Aristofanes mainitsee viikunat usein teoksissaan sekä jokapäiväisessä että uskonnollisessa kontekstissa. Hänen Ampiaiset-teoksessaan nuori lapsi kerjää epäonnistuneesti isältään kourallista kuivia viikunoita makeana herkkuna. Lysistrate-näytelmässä hän kuvaa Artemiin pyhäkössä Brauronissa palvelevan nuoren tytön pitelemää vakallista kuivattuja viikunoita. Rikkaus-näytelmässä Aristofanes mainitsee papin, joka takavarikoi kuivatut viikunat pöydästä, joka on täynnä rituaaliin liittyviä tarjoiluja. Difiloksen tekstissä puolestaan mainitaan, että kuivatut viikunat kuuluivat usein jumalille tarkoitettuihin uhrilahjoihin. Holargoksesta ja Elefsinasta löytyneiden kirjoituksien mukaan kuivatut viikunat olivat näkyvästi esillä Thesmoforiassa, hedelmällisyyden juhlassa, jossa viikunoita käytettiin mykeneläisten juhlallisuuksien tavoin.

Makeita, kuivattuja viikunoita tuotetaan edelleen kaikkialla Kreikassa, ja perinnettä on jatkettu jo vuosituhansien ajan.

Kuva : Kuivattuja viikunoita Kalamatasta, eri versioita (kuivatut kokonaiset viikunat, puolitetut manteleilla täytetyt viikunat), elokuu 2021. Kuva: S.M. Valamoti