Granaattiomenat

Soultana-Maria Valamoti

Neoliittikauden pitkien vuosituhansien aikana viljeltiin monia hedelmiä, kuten rypäleitä, viikunoita, karhunvatukoita ja villipäärynöitä. Granaattiomenat olivat suhteellisen myöhäinen lisäys tähän esihistoriallisen Kreikan hedelmätarhojen valikoimaan. Pronssikaudella Etelä-Kreikassa esiintyi satunnaisesti granaattiomenapuita, ja niiden jäännöksiä on löytynyt esimerkiksi Santorinin Akrotirista. Granaattiomena tuotiin Egeanmeren alueelle todennäköisesti Kaspianmeren eteläpuolisilta alueilta kaupan keskusten muodostaman verkoston kautta. Odysseiassa (700-luvulla eKr.) granaattiomena mainittiin muiden hedelmäpuiden, kuten oliivien, viikunoiden, päärynöiden, omenoiden ja viiniköynnöksien, ohessa. Niitä viljeltiin Alkinoosin hedelmätarhoissa. Homeros totesi myös, että granaattiomenat kasvoivat Haadeksen hedelmätarhassa, jossa Tantalos joutui ikuisen kidutuksen kohteeksi. Granaattiomenapuun hedelmä muodostaa yhteyden manalan ja elävien maailman välille, sillä homeerisessa hymnissä Demeterille kerrotaan, kuinka Haades antoi Persefonelle makeita granaattiomenan siemeniä maistettavaksi, jotta tämä palaisi hänen luokseen. Homeroksen jälkeen ainoa antiikin aikainen lähde, jossa granaattiomenat mainitaan, oli Aiskhyloksen (500–400-luvuilla eKr.) teos. Viittauksia granaattiomenapuihin ja niiden hedelmiin alkoi esiintyä useammin 400-luvulla eKr., ja ne liittyivät ensisijaisesti siemenen ja sen kuoren lääkinnällisinä pidettyihin ominaisuuksiin. Persefonelle annettuja granaattiomenan siemeniä kuvataan makeiksi kuin hunaja, mutta Aiskhylos kuvailee niitä sekä makeiksi että happamiksi. Onkin siis todennäköistä, että nykypäivän tapaan antiikin aikana oli jo erilaisia granaattiomenalajikkeita, jotkut makeampia ja toiset happamampia. Tämä on hyvin mahdollista, kun otetaan huomioon, mitä tiedämme muista antiikin ajan viljelykasveista, kuten viljoista ja palkokasveista.

Komediakirjailijat sisällyttivät granaattiomenat usein ruoka-aineluetteloihin. Itse asiassa parodikko Matron (300-luvulla eKr.) mainitsee granaattiomenat yhdessä päärynöiden, omenoiden ja rypäleiden kanssa aterioiden jälkeen nautittuina makeina herkkuina. Myös Hippokrateen aineistossa granaattiomenaan viitataan usein lääkevalmisteissa. Niissä granaattiomenat jaetaan jälleen makeisiin, happamiin ja viinimäisiin lajikkeisiin. Viimeksi mainitut vaikuttavat viittaavan ylikypsiin hedelmiin, joiden sokerit ovat alkaneet käydä kuoren sisällä.

Nykypäivänä granaattiomenapuut sulostuttavat edelleen kylien hedelmätarhoja ja kaupunkitiloja sekä kukkiessaan touko-kesäkuussa että kantaessaan hedelmää syksyllä. Viime vuosina granaattiomenapuita on viljelty järjestelmällisesti, ja niiden hedelmämehua myydään markkinoilla. Niiden makeita siemeniä hyödyntäviin perinteisiin resepteihin kuuluvat muun muassa Varvara, eräänlainen elämänsiemen, sekä kolyva, erityistilaisuuksissa tarjoiltava leivonnainen, joka auttaa tuomaan yhteen elävät, vainajat ja jumalallisen maailman. Näin ne toimivan muistutuksena muinaisesta elävien ja kuolleiden yhteydestä, josta granaattiomena tunnetaan, kuten Haadeksesta, Persefonesta ja granaattiomenansiemenistä kertova tarina osoittaa.