Kaprikset

Soultana-Maria Valamoti, Professor, School of History and Archaeology, Aristotle University of Thessaloniki

Kaprikset ovat kauniita kasveja, jotka kasvavat rannikkoalueilla ja myös sisämaassa koko Välimeren alueella. Ne kasvavat yleensä luonnonvaraisilla pelloilla tai louhikoissa, raunioissa ja vanhoilla seinillä. Kapriksen kukka ja hedelmä ovat voimakkaan makuisia herkkuja, jotka säilötään yleensä suolaveteen ja viinietikkaan. Kapriksen siemeniä on löydetty Kreikasta arkeologisissa kaivauksissa esimerkiksi Evroksen Makrista. Löydökset ovat kuitenkin yksittäisiä ja löydetyt määrät ovat yleensä olleet pieniä. Tämä ei ole yllättävää, koska kasvin syötävät osat, eli kukat, hedelmät ja lehdet, eivät todennäköisesti ole voineet säilyä arkeologisten kerrostumien joukossa. Meillä on kuitenkin runsaasti mielenkiintoista tietoa siitä, miten muinaiset kreikkalaiset käyttivät kapriksia, koska muinaisista teksteistä löytyy useita viittauksia kyseiseen kasviin. Varhaisin viittaus kapriksiin on peräisin 400-luvulta eKr. Hippokrateen teksteistä, joissa sen juurien kuorta ja hedelmiä käytetään lääkevalmisteiden ainesosina.

 Hippokrateen teksteissä on tästä lukuisia esimerkkejä. Eräs esimerkki on valmiste, jossa kaprikset yhdistetään hunajan, viinietikan, pippurin, kaliumnitraatin ja veden kanssa, ja näin syntyy mieto, limaa irrottava yskänlääke (Taudeista). Vastajauhettuja kapriksen lehtiä tai punaviinissä liotettua kapriksenjuuren kuorta puolestaan suositellaan hauteina (On fistulae). Hippokrateen nimiin merkityssä, Ptolemaiokselle osoitetussa ruoka-aineita käsittelevässä teoksessa kapriksien kuvataan auttavan hyvin vatsakipuun, olevan hyväksi ruoansulatukselle (ευστόμαχος) ja auttavan maksan ja pernan puhdistamisessa. Myös Dioskurides (n. 40–90 jKr.) selitti kapristen lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Theofrastos (300–200-luvuilla eKr.) luokitteli kaprikset ruohokasvien joukkoon ja mainitsi, että ne eivät ”προσδέχεται γεωργίαν”, eli ne eivät sopeudu viljelyyn. Kapris olikin siis jonkinlainen luonnonvarainen kasvi (Kasvioppi ja Kasveja koskevia syitä). Sama luokitus löytyy myös myöhemmästä Aristoteleen nimiin merkitystä teoksesta Ongelmat. Muinaisissa teksteissä kuvataan elävästi ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta, jossa luonnonvaraiset kasvit eivät toisinaan taipuneet ihmisen tahtoon kesyttää ne.

Maun osalta Theofrastos (Kasveja koskevia syitä) toteaa kapristen olevan huomattavan väkeviä. Muinaisten kreikkalaisten kirjoittajien mukaan kaprikset olivat laajalti nautittu herkku. Ne mainitaankin esimerkiksi Alexiksen (300–200-luvuilla eKr.), Antifaneen (300-luvulla eKr.) ja Filemonin (300–200-luvuilla eKr.) vanhojen komedianäytelmien kautta säilyneissä ruokien luetteloissa yhdessä valkosipulin, sipuleiden ja juustojen kanssa tai viinietikan, oreganon, kuminan, oliivien, parsan, kalan jne. yhteydessä.

Tsipouron tai ouzon kanssa tarjoiltuina tai favan päälle ripoteltuina kaprikset tekevät edelleen jokapäiväisistä aineksista ainutlaatuisia ruokia voimakkaan makunsa ansiosta. Niitä tarjoillaan koko Egeanmeren alueella esimerkiksi tomaattien kanssa kypsennettynä favan kera sekä sipuleiden kanssa lisäkkeenä. Kreikan historia ulottuu esihistoriallisiin aikoihin saakka, ja voimakkaan makuiset kaprikset ovat kulkeneet kaiken aikaa sen mukana Egeanmeren ja laajemman Välimeren alueen keittiöissä.