Kyproksennätkelmä, Egeanmeren Lathyrus-suvun kasvi

Soultana-Maria Valamoti

Palkokasveja on viljelty Kreikassa jo 9 000 vuoden ajan aina siitä lähtien, kun ensimmäiset maatalousyhteiskunnat syntyivät alueellamme ensimmäisenä koko Euroopassa. Ne ovat olennainen osa perinteistä kreikkalaista keittiötä, ja sama pätee todennäköisesti esihistoriallisiin ja muinaisiin aikoihin, koska ne ovat arvokas kasvipohjaisen proteiinin lähde. Yhdessä viljojen kanssa ne muodostavat perustan monipuoliselle ja terveelliselle ruokavaliolle. Seitsemänneltä vuosituhannelta eKr. saakka viljeltyjen linssien, peltonätkelmän (Lathyrus sativus) ja herneiden lisäksi on olemassa vielä yksi Lathyrus-lajike, jota on esiintynyt pronssikaudella esihistoriallisissa asutuspaikoissa, kuten Santorinin Akrotirissä ja Kreetan Knossoksella. Kyseessä on Lathyrus ochrus (kyproksennätkelmä), jota viljellään nykyisin Limnoksella afkos-nimellä. Sen hiiltyneitä siemeniä, jotka muistuttavat läheisesti herneitä, on löydetty suuria määriä Knossokselta (Gypsadesista).

Vaikka muinaisen sanan yhdistäminen tiettyyn kasvilajiin ei ole helppoa, Lathyrus ochruksen tapauksessa pidetään todennäköisenä, että laji vastaa muinaista sanaa ochros, joka viittaa sen kukkien keltaiseen väriin. Se on mainittu ensimmäisen kerran Hippokrateen teksteissä (400–300-luvuilla eKr.), joissa sitä verrattiin muihin, vähemmän hyvin sulavina pidettyihin palkokasveihin. 300-luvulta eKr. lähtien tämä Lathyrus-suvun kasvi mainittiin esimerkiksi Alexis-, Anaxandrides- ja Antifanes-nimisten runoilijoiden antiikin aikaisissa komedioissa. Näissä teksteissä ochros esiintyy ruokien luettelossa, ja Alexiksen viittauksessa sitä on näytetty pidettävän köyhien kotitalouksien ruokana.

Ochrosta käytettiin muinaisessa Kreikassa monin tavoin, ja on yllättävää, miten hyvin nämä käyttötarkoitukset vastaavat tapoja, joilla Lathyrusta syödään edelleen Kreikan maaseudulla. Vaikka antiikin ajan teksteissä ei mainita erityisesti keltaista pyreetä – jota kutsutaan nykyisin favaksi – tämä munankeltuaisen värinen palkokasvisose tunnettiin antiikin Kreikassa, kuten käy ilmi 300-luvulla eKr. eläneen filosofi Fainiaksen teoksista. Ochroksella on myös keltaiset sirkkalehdet, ja se voidaan kypsentää samanväriseksi soseeksi, kuten nykyisin tuntemamme fava. Fainias toteaa myös, että ochrosta voitiin syödä mezenä, kun palko oli vielä vihreä ja siemenet pehmeitä ja makeita. Hän mainitsi myös, että siementen kypsyttyä ja kuivuttua niitä syötiin joko paahdettuina tai keitettyinä. Filosofi Theofrastos puolestaan viittaa kasvin nuoriin, pehmeisiin versoihin kausiluonteisena herkkuna. Tämä muistuttaa Kreetan kausittaista ruokaperinnettä, jossa ochrosta syödään juuri samalla tavalla nykyisinkin. Pehmeät versot tunnetaan paikallisesti nimellä papoules.

Kuva 1: Kokonaisia ja halkaistuja afkoksen siemeniä jauhettuna käsimyllyllä (Kuva: S.M. Valamoti, kirjasta Food Crops in Ancient Greek Cuisine: an archaeobotanical and textual study, Valamoti, Fyntikoglou, Symponis 2022, University Studio Press).

Kuva 2: Sofi Chapsin valmistamia afkoksia, Limnos, heinäkuu 2011 (Kuva: S.M. Valamoti, kirjasta Plant Foods of Greece, S.M. Valamoti, 2023, University of Alabama Press). (Jos pidät enemmän toisesta ruokakuvasta, se on kirjasta Food Crops, ja S.M. Valamoti on sekä kuvannut että valmistanut ruoan.)